Oli kyseessä sitten riekonmetsästys lapissa, kaurisjahti Puolassa tai Saksanhirven hiivintämetsästys Skotlannissa, Kuninkaan Erän metsästysmatkoilla pääset aina nauttimaan parhaista mahdollisista riista-alueista ja joustavimmista matkajärjestelyistä. Käytettävät jahtialueet on tarkoin valikoitu, pitäen tärkeimpinä kriteereinä pitkäjänteistä riistanhoitotyötä ja metsästystä kestävän kehityksen periaatteella.

Jahdeissamme metsästys ei pääty vain onnistuneeseen riistalaukaukseen, vaan pyrimme myös osaltamme opastamaan asiakkaitamme syvään riistan kunnioitukseen. Jahtien päätteeksi järjestetyissä riistaparaateissa muistellaan päivän jahtitapahtumia ja palkitaan jahdin ansioituneimmat metsästäjät. Oppaamme neuvovat myös mielellään riistan jatkokäsittelyyn liittyvissä kysymyksissä ja keittiömestarimme on valmis raottamaan reseptikirjansa kansia herkullisten riistaruokien valmistuksen saloista kiinnostuneille.

Valmiiden jahtikohteiden lisäksi haemme jatkuvasti uusia kohteita ja asiakkaillamme onkin mahdollisuus päästä mukaan ns. tuotteistamisjahteihin normaalia edullisemmilla hinnoilla. Tällöin tarvitaan vain hiukan enemmän seikkailumieltä ja joustavuutta sillä kaikkia jahdin osa-alueita ei välttämättä vielä ole hiottu lopulliseen kuntoon. Tulossa olevat tuotteistamisjahdit ja niihin mahdollisesti vapaana olevat paikat löydät täyttämällä alla olevan yhteydenottolomakkeen tai tiedustelemalla sähköpostitse.

Pyydä lisätietoja tuotteistusjahdeista

Nimi*

Tehtävänimike

Puhelinnumero

Yritys

Sähköposti*

Kuvaile toivomaasi jahtia ja ajankohtaa

captcha